Jimmy Little

Jimmy Little vuonna 2010

James Oswald "Jimmy" Little AO (1. maaliskuuta 1937 Cummeragunja, Uusi Etelä-Wales – 2. huhtikuuta 2012 Dubbo, Uusi Etelä-Wales) oli maansa alkuperäiskansoihin eli aboriginaaleihin kuulunut australialainen laulaja, näyttelijä ja filantrooppi.

Elämä ja ura

Varhainen elämä ja ura

Little syntyi yhtenä yuin monaro -kansaa edustaneen viihdetaiteilija James Edward Littlen ja tämän yorta yorta -kansaa edustaneen vaimo Frances McGeen lapsista. Little lopetti koulunkäynnin 13-vuotiaana ja menetti samana vuonna äitinsä. Hän aloitti työskentelyn isänsä kanssa papujen poiminnassa Uuden Etelä-Walesin etelärannikolla. Hän esiintyi myös paikallisissa konserteissa ja osallistui lahjakkuuksien etsintätapahtumiin. Vuonna 1953 Little sai toisen palkinnon radioasema 2GB:n Australia's Amateur Hour -lahjakkuuskilpailussa. Hän omaksui vaikutteita Nat King Colelta, Johnny Mathisilta ja Jim Reevesiltä. Äänensä johdosta hän sai kutsumanimen "The Honey Voice". Vuonna 1956 Little solmi levytyssopimuksen Regal Zonophone Records -yhtiön kanssa ja julkaisi ensimmäisen singlensä ("Mysteries of Life/Heartbreak Waltz"). 19. elokuuta 1957 hän meni naimisiin Marjorie Rose Petersin kanssa Walgettin Pyhän Pietarin anglikaanikirkossa. Kahden seuraavan vuoden aikana Little äänitti kaikkiaan kuusitoista kappaletta. Jotkin niistä hän äänitti yhdessä kitaristi Pat Waren kanssa; näihin kappaleisiin kuuluvat hänen isänsä sanoittama protestilaulu "Give the Coloured Lad a Chance" ja hänen vastasyntyneestä tyttärestään kertova "Frances Claire".

Little pääsi seuraavaksi Festival Records -yhtiön artistiksi ja julkaisi vuonna 1959 ensimmäisen listoille nousseen singlensä, "Danny Boyn". Samoihin aikoihin hän esiintyi elokuvassa Shadow of the Boomerang. Hänestä tuli vuonna 1961 yleinen vieras Bandstand-ohjelmassa. Hän esiintyi myös ajoittain Johnny O'Keefen show'ssa Six O'Clock Rock. Vuonna 1962 Little oli Ted Quiggin kanssa mukana perustamassa kiertävää revyyryhmää All Coloured Show, jonka toimintaan osallistuivat alkuperäiskansoja edustaneet taiteilijat. Lokakuussa 1963 Little äänitti suosituimmaksi nousseen 1960-luvun hittinsä "Royal Telephonen", joka oli alun perin Burl Ivesin levyttämä gospellaulu. Sillä Little nousi listaykköseksi Sydneyssä ja listan kolmannelle sijalle Melbournessa. Seuraava listoille päässyt laulu, Bee Geesin Barry Gibbin 17-vuotiaana laatima "One Road", ylsi Sydneyssä 19. ja Melbournessa 30. sijalle. Littlestä tuli tämän myötä yksi ensimmäisistä esiintyjistä, jotka olivat levyttäneet Gibbin säveltämiä kappaleita. Samanaikaisesti Little jatkoi työskentelyä All Coloured Show'ssa, kunnes sen toiminta hiipui 1970-luvun alkupuolella. Hän myös tuli valituksi Everybody's Magazinen "vuoden australialaiseksi poptähdeksi".

1960-luvun puolessavälissä Little perusti gamilaraay-kansaan kuuluneine yhteistyökumppaneineen Jimmy Little Trio -yhtyeen. Trio levytti kaksi albumia: Jimmy Little Sings Country and Western Greats (1965) ja Country Boy, Country Hits (1968). Triosta tuli yksi varhaisimmista kaupallisia äänityksiä tuottaneista pelkästään alkuperäiskansojen edustajista koostuneista yhtyeistä. Little käytti saavuttamaansa mainetta myös alkuperäiskansojen jäsenten oikeuksien puolestapuhumiseen radiossa ja televisiossa sekä elokuvan muodossa. Vuonna 1970 hänet valittiin Foundation for Aboriginal Affairsin puheenjohtajaksi, jonka tehtävissä häntä oli edeltänyt Emmet McDermott. Festival Recordsin artistina ollessaan Little äänitti 28 LP-levyä ja kahdeksantoista EP-levyä. Hänen tyylinsä vaihteli gospelista balladeihin ja countrymusiikista reggaeen. Vuonna 1974 hän teki hitiksi nousseen tulkinnan countrykappaleesta "Baby Blue", jonka oli aiemmin levyttänyt alankomaalainen yhtye George Baker Selection. Vuonna 1982 Little levytti versionsa jamaikalaisen reggaekokoonpano Toots & the Maytalsin kappaleesta "Beautiful Woman". Hänen levytyssopimuksensa Festival Recordsin kanssa päättyi samana vuonna. Tämän jälkeen Little keskittyi esiintymiseen yökerhoissa. Klubien ja hotellien livenä tarjoaman viihteen määrä oli kuitenkin vähentynyt, joten Little koki töiden löytämisen haastavaksi.

Myöhemmät vaiheet

Vuonna 1985 Little aloitti työskentelyn alkuperäiskansaan kuuluneen näytelmäkirjailija Robert J. Merrittin kanssa Eora Centressä (myöhemmin Eora College), jossa hän mentoroi alkuperäiskansoja edustaneita musiikin opiskelijoita. Vuonna 1987 koreografi Carole Johnson kutsui hänet istumaan NAISDA Dance Collegen hallituksen jäseneksi. Vuonna 1988 hän toimi jaetussa taiteellisen johtajan tehtävässä Festival of Pacific Artsissa. Little teki paluun näyttelemisen pariin teatterissa ja elokuvissa. Hän esiintyi muun muassa Wim Wendersin elokuvassa Maailman ääriin (1991). Vuonna 1995 Little palasi päätoimiseksi muusikoksi ja äänitti Yorta Yorta Man -albumin, joka julkaistiin tuona vuonna Monitor Records -yhtiön kautta. Albumi nimettiin samannimisen omaelämäkerrallisen laulun mukaan. Vuodelta 1999 on Littlen levy Messenger, jolla hän sai muun muassa ARIA:n palkinnon parhaasta aikuisten nykymusiikin albumista. Levyn myötä Little tuli myös tutuksi uudelle, nuoremmalle yleisölle. Samana vuonna hän tuli valituksi ARIA Hall of Fameen. Messenger myi vuonna 2001 kultaa ensimmäisenä Littlen levynä sitten vuoden 1964. Little lähti kiertämään Australiaa ja teki vierailijana esiintymisiä musiikkifestivaaleilla ja televisiossa. Messengerin jälkeen hän julkaisi vielä kolme uutta albumia: Resonate (2001), Down the Road (2003) ja Life's What You Make It (2004). Little esitti myös coverversioista aiemmin sellaisten esiintyjien kuin Red Hot Chili Peppersin, U2:n, PJ Harveyn, Neil Youngin, Brian Wilsonin, Elvis Costellon ja Bruce Springsteenin levyttämistä kappaleista.

Little teki vierailuja vanhainkoteihin ja sairaaloihin pitääkseen yksityisiä esiintymisiä niissä olleille. Hän myös huolehti vaimostaan Marjoriesta tämän sairastuttua vaikeasti astman ja diabeteksen seurauksena 1990-luvulla. Littlen oma terveys heikkeni 2000-luvun alkupuolella, ja hänellä todettiin vuonna 2004 munuaisten vajaatoiminta. Hän sai munuaisensiirron ja perusti Jimmy Little Foundationin, jonka tavoitteeksi otettiin munuaistaudista kärsivien alkuperäiskansoihin kuuluvien henkilöiden auttaminen. Little vetäytyi muusikon uraltaan vuonna 2010, mutta pysyi aktiivisena perustamassaan järjestössä, kunnes hänen vaimonsa kuoli heinäkuussa 2011. Little itse kuoli sydämen vajaatoimintaan kotonaan Dubbossa huhtikuussa 2012. Hänet haudattiin yksityisin seremonioin Walgettiin. Toukokuussa 2012 Littlen suvulle kuitenkin tarjottiin valtiollinen muistotilaisuus, joka pidettiin Sydneyn oopperatalossa. Littlen järjestöä ryhtyi hänen kuolemansa jälkeen hoitamaan hänen tyttärensä.

Palkintoja ja tunnustuksia

Little sai lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Australia Council for the Artsin Red Ochre -palkinnon elinikäisistä saavutuksista (2003), National Living Treasuren arvonimen (2004), Australian ritarikunnan ritarinarvon (2004), Australasian Performing Right Associationin Ted Albert -palkinnon (2010) ja Country Music Awards of Australian Kultaisen kitaran elinikäisistä saavutuksista (2011). Littlelle myönnettiin kunniatohtorin arvot musiikissa Sydneyn yliopistosta, Queenslandin teknologian yliopistosta ja Australian katolisesta yliopistosta.

Vuonna 2020 Walgettiin pystytettiin Littlen muistolle omistettu muraali.